Elämäni poliitikkona – aloitus

Joulukuun puolessa välissä alkoi poliittinen urani, jonka pituus jää nähtäväksi. Jännitti ja melkein pelottikin allekirjoittaa lupaus ryhtyä sitoutumattomana Keskustan aluevaaliehdokkaaksi. Kävimme syksyllä Juhani Anttosen kanssa keskusteluja sotepuolen asioista ja hän totesi huolestunutta puhettani kuunnellessaan, että lähde ehdokkaaksi.

Sitten Maria Kaisa Aula soitti viikko sitten ja keskusteli kanssani ollessaan matkalla Brysseliin. Maria Kaisan oma sitoutuneisuus, laaja-alainen osaaminen, rauhallisuus, lempeys ja maanläheisyys koskettivat minua jostakin hyvin syvältä. Jos ehdokkuus tarkoittaa näin aitoja keskusteluja asioista kanssaehdokkaiden kanssa, ymmärsin oppivani joka tapauksessa paljon jo pelkästä ehdokkuudesta. Juhani ja Maria Kaisa ovat siis ehdokkuuteni kummeja. Mutta silti päätöksen tekeminen vei aikansa. Olen halunnut pysyä puoluepolitiikan ulkopuolella, mutta kuten Touko Aalto Keskisuomalaisessa totesi, nämä vaalit ovat jollain lailla vähemmän poliittiset.

Kyse on rajatusta alueellisesta tehtävästä, valtavasta savotasta ja isosta vastuusta: koko maakunnan terveys- ja sosiaalipalveluista sekä pelastustoimesta. Niiden rakentamisessa jaan keskustan pyrkimykset ja politiikan perusarvot: ihmisen merkityksen systeemien, rakenteiden tai markkinavoimien sijaan. Keskustan ajattelussa on paljon minulle tärkeää: aito dialogi ja keskustelu, moniäänisyys ja armollisuus ihmistä kohtaan. 

Tässä tekstissä on näkymä keskeneräisiin pohdintoihini liittyen hyvinvointialueeseen ja sen aluevaltuuston tehtäviin. Ja tästä tuli kyllä aika pitkä. 

Miksi lähdin ehdolle?

Olen kouluttanut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana sotepuolen henkilöstöä satoja päiviä (Eksote / HUS / TYKS / TAUS / KYS / KSSHP / SiunSote / Keusote jne.). Tutuiksi ovat tulleet terveyskeskukset, palvelutalot, erityisoppilaitokset, hammashoitolat, sairaalat, ensiavut, teho-osastot, synnytyssalit, vuodeosastot, lastenosastot, aikuissosiaalityö, lastensuojelu, omaishoito, vankilat, päihdetyö, mielenterveystyö, lastenpsykiatria, perheneuvola, neuvola, koulut, erityiskoulut, varhaiskasvatus jne. Olen nähnyt erilaisia palveluita, kulttuureita, rakenteita ja johtamismalleja. Tein graduni yleislääketieteen kouluttajalääkäreiden ohjaajakoulutuksesta ja rakensin Duodecimille verkkokurssit lean-menetelmän käytöstä terveydenhuollossa. 

Tehokkuus ja armeliaisuus

Tuotantotalouden opit eivät toimi sotepuolella ilman humanismia. Kaiken toiminnan pohjana on oltava kyky ymmärtää tekemiemme valintojen eettistä perustaa ja tekemiemme toimien perimmäisiä motiiveja. On ymmärrettävä, milloin pyrimme tehokkaaseen toimintaan ja hyötyyn ja milloin laatua on hidas rinnalla kulkeminen ja valokuva-albumin selaaminen yhdessä.

Emeritusprofessori Martti Kekomäki puhuu hoitoa ja hoivaa ohjaavista erilaisista tavoista ajatella, utilitarismista ja deontologiasta. Hoidossa pyritään saamaan hyötyä ja hoivassa toimitaan velvollisuusetiikan pohjalta. Hoitoa ja hoivaa ei voi siis rakentaa samoilla tavoitteilla ja rakenteilla tai arvioida samoilla mittareilla. On myös ymmärrettävä, milloin toiminnassa keskiössä on asiakkaan todellinen tarve ja milloin toiminnassa alkavat painottua organisaation omat tarpeet. Organisaatiolla kun on taipumus ryhtyä omaksi perustehtäväkseen. 

Kansalaisvelvollisuus ja puurtavan Martan rooli

Päätökseen lähteä ehdolle vaikutti havahtumiseni siihen, että olen ulkopuolisena kouluttajana ja kehittäjänä päässyt näkemään tätä isoa systeemiä ja minulla alkaa olla siitä jonkinlainen käsitys. Juhanin kysymys alkoi vaivata mieltäni. Kaikki näkemäni, kokemani, kuulemani ja ymmärtämäni alkoi painaa hartioillani. Näin silmissäni väsyneen hoitajan itkuisen katseen ja kokonaisuuden monimutkaisuuden. Tieto alkoi tuntua velvoittavalta.

Edustuksellisessa demokratiassa tarvitaan edustajia, joille äänestäjät antavat valtakirjansa toimia heidän edustajanaan. Vaaleissa tarvitaan vaihtoehtoja ja itsensä asettamista alttiiksi. Jossakin syvällä minussa nousi kansalaisvelvollisuuden tunne. Olen toiselta identiteetiltäni taitelija, joka tekee työtään pitkälti apurahojen varassa. Mielessäni pyöri pelko siitä, miten politiikka ja ehkäpä ”väärällä listalla” oleminen vaikuttaisi jatkossa apurahojen saamiseen.

Tämä pelkoni lopulta hiipui, kun silmieni edessä alkoivat vilistä koulutuksissa ja draamoissa tapaamani ihmiset: yksin palvelutalossa huoneessaan ikkunasta ulos tuijottava nainen, kotipalvelun työntekijän lämmin ja lohduttava käsi selkääni vasten, yleislääkärin lempeä puhe kehitysvammaiselle potilaalle, äidin hätä lapsestaan, fysioterapeutin pohdinta kuntoutuksen merkityksestä saattohoidossa… Onko taide lopulta paras keino osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja auttaa tai vaikuttaa? Tai edes tämä ehdokkaaksi asettuminen? Vai onko olennaista lopulta hyvän tekeminen arjessa? Konkreettinen jokapäiväinen työ?

Historiamme näkyy monella tavalla myös tavassamme rakentaa hyvinvointia. Ajatteluumme on vaikuttanut myös kristinusko monin tavoin, vaikka emme näitä yhteyksiä enää hahmotakaan. Jostakin mieleeni pälkähtää yhtäkkiä Uuden testamentin kertomuksessa puurtava Martta, joka jää avunpyyntöineen yksin. Näen yhteiskuntamme kantavina rakenteina juuri nyt ne usein keski-ikäiset naiset, jotka tälläkin hetkellä puurtavat hoito- ja hoivatyössä, tukipalveluissa, yksiköissä ja osastoilla sitkeinä ja osaavina. Olen nähnyt heitä tuhansia. He ovat se usein näkymätön, itsestään selvänä pidetty kantava rakenne. Vähintä mitä voimme tehdä on nähdä heidän työnsä.

Elävä hyvinvoinnin verkosto vai hyvinvointitehdas?

Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuuston yksi ensimmäisiä tehtäviä on luoda alueelle hyvinvointistrategia. Se on todella tärkeä linjapaperi. Kentällä on tällä hetkellä väsyneitä ihmisiä muutosten, muuttojen ja koronan vuoksi ja yksi huoleni liittyy tähän.

Aluevaltuuston on syytä olla ajan tasalla ja ymmärtää, että jokainen muutos vaatii henkilöstöltä energiaa. Hyvinvointialue ei saa olla ihmisistä ja arjesta irrallaan oleva ”hyvinvointitehdas”, vaan moniääninen, asiakasta/potilasta ja henkilöstöä kuunteleva sekä henkilöstön sitoutumisesta huolta kantava, elävä ja demokraattinen rakenne.

Taloudesta pitää pitää huolta, mutta talouden raamien sisällä on mahdollista tehdä erilaisia valintoja. Tähän tarvitaan laadun arviointia eli silloin tutkitaan ja seurataan hoidon vaikuttavuutta, turvallisuutta, tehokkuutta, oikea-aikaisuutta, potilaskeskeisyyttä ja tasa-arvoa. Kun rahaa ei ole kaikkeen, täytyy olla rohkeutta käyttää rahaa viisaasti. Tarvitaan luovia ja uusiakin tapoja ajatella. Ei pidä ostaa mitään yhtä ratkaisua vastauksena systeemisiin ongelmiin. Vaikeisiin ongelmiin kun ei yleensä ole helppoa ratkaisua.

Systeemisten ongelmien ratkaisussa täytyy kokeilla, tutkia, testata ja simuloida ratkaisumalleja ja arvioida niiden vaikutusta asiakkaisiin/potilaisiin, prosesseihin, hoitoon, laatuun ja henkilöstöön. Minusta on tullut iän myötä yhä varovaisempi kehittäjä. Olen alkanut ymmärtää, että sama asia kuin hoitamisessa pätee myös kehittämisessä: saadaanko toimenpiteellä varmasti parannusta aikaan? Ja tämä pätee myös sosiaalipuolen palveluihin.

Ennaltaehkäisy kuulostaa yhtä kivalta kuin kumiset kurahaalarit 70-luvulla

Jonojen kasvaminen kasvattaa hoitovelkaa, vaivat pahenevat ja ennaltaehkäisy jää puheen tasolle. Painopistettä hyvinvointialueella pitää saada käännettyä ennaltaehkäisyyn ja nopeaan puuttumiseen varhaisessa vaiheessa. Mutta voi miten raskaalta tuo sana ennaltaehkäisy kuulostaa! Ehkäistään ennalta, ettei tule sairautta – toki. Mutta eikö liikunta, ulkoilu, venyttely ja ruokavalio voi olla myös kivaa? Saammeko elää nautinnollista elämää? Ettei elämä ole vain sairauden välttelyä, vaan hyvää elämää tässä ja nyt. Kärjistäen lantiomurtuma voidaan toki ennaltaehkäistä sillä, että ihminen aidataan sänkyyn, mutta onko se hänen kannaltaan hyvää elämää?

Meillä on Suomen ainut liikuntatieteellinen tiedekunta täällä Keski-Suomessa. Osaammeko hyödyntää sitä? Tutkimustuloksia liikunnan vaikutuksista ei ainakaan puutu. Missä ovat toimenpiteet? Miten puhaltaisimme liikunnan iloa koko maakuntaan ennennäkemättömällä tavalla? Auttaisiko pieni kannustus liikkumiseen, mindfullnessia tunnin alussa, burleski tai samba vanhusten palvelutalossa, esteetön pääsy luonnon keskelle?

Hyvinvoinnin lisääminen on meillä perinteisesti lähtenyt kielloista ja tiedottamisesta. Mutta itsestä huolen pitäminen on myös hauskaa ja merkityksellistä! Hyvinvointia on myös nautinnollinen ja täyteläinen elämä!

Jokaiseen vaivaan ei saa apua lääkäriltä

Hyvinvointi on tunnetta ja tunteita. Se on kulttuuria, yhdessä kokemista, suurten kysymysten äärelle pääsemistä. Hyvinvointi syntyy myös kuulumisesta porukkaan ja merkityksellisyyden tunteesta. Joskus parasta hoitoa on työ. Joskus meidät tervehdyttää rakkaus, joskus terapia. Joku tarvitsee leikkauksen, toinen lääkityksen sairauteensa. Jollekin voi uskoon tuleminen olla keino päästä uuden elämän alkuun.

Olemme kokonaisvaltaisia eikä hyvinvointi ole yksi erillinen asia meissä. Olemme fyysisiä, psyykkisiä, kulttuurisia, sosiaalisia ja henkisiä/hengellisiä (tai elämän peruskysymyksiä miettiviä) olentoja. Jokainen noista koreista rakentaa hyvinvointiamme. Silti esim. fyysistä hyvinvointia pumppaamalla ei voida ratkaista eksistentiaalisia, suuria elämän peruskysymyksiä. Lääkärillä käyminen on meille tutuin reitti asioiden selvittelyyn. Mutta suremattomat surumme, traumamme, sukupolvien yli tulevat ahdistuksemme, häpeämme ja kuolemanpelon joudumme jokainen kohtaamaan itse. Lääkäri ei voi niitä meiltä pois ottaa.

Hyvinvointialue voi joiltakin osin olla edistämässä hyvinvointiamme, mutta sen lisäksi tarvitaan työtä ja merkityksellistä toimintaa, yrityksiä, kolmatta sektoria, kirkkoja, erilaisia harrastusryhmiä, taidetta, kulttuuria, perhettä ystäviä, lemmikkejä – ja rakkautta itseämme kohtaan. 

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa – vai muitakin mausteita?

Suuri rakkauteni ovat yleislääkärit ja luen surulla kirjoituksia terveyskeskuksista ”suolakaivoksina”. Jonot lisäävät potilaiden turhautumista ja lopulta väsynyt lääkäri kohtaa turhautuneen potilaan. Lääkäreitä ei saada enää terveyskeskuksiin ja tämän kehityskulun kääntäminen on yksi tärkeimmistä korjattavista asioista. Kyse on maineesta, mutta myös resursseista ja toiminnan organisoinnista.

Terveyskeskusten kehittäminen vaatii yleislääkärin työn ytimen ja sen moniroolisuuden ymmärtämistä. Tarvitaan pitkiä ja lyhyitä aikoja, digipalvelua ja kasvokkain kohtaamista. Toisaalta me täytämme terveyskeskuksen jonoja yhä pienemmillä vaivoilla. Jotakin tulee tehdä myös sille, että me kansalaiset hoitaisimme omaa terveyttämme tai osaisimme pienten vaivojen kanssa hoitaa itse itseämme. Lääkärin työajan tulee kulua siihen, mihin hänet on koulutettu. Joissakin pulmissa avun voisi tuoda vaikka kotiapu, siis esimerkiksi väsyneen äidin tilannetta voi joskus parhaiten parantaa se, että joku tulee ja käy läpi pyykkivuoren ja keittää ison kattilan ruokaa.

Potilas / asiakas ei aina itse osaa hakeutua oikeaan paikkaan, joten laaja-alaisempaa ymmärrystä ja nopeita, keveitä palveluita tarvitaan. Arkijärki ja ratkaisukeskeisyys ovat tärkeitä. Liian paljon rakennamme palvelumalleja ja prosesseja, joihin potilaan/asiakkaan täytyy sopia. 

Sisäinen luddiittini

Digitalisaatio tuo apua moneen asiaan, mutta sen kanssa on oltava tarkkana. Teknologia maksaa ja se raha on aina myös jostakin pois. Tekniikan kehitys vaikuttaa aina monin tavoin ja sen vaikutuksia on myös uskallettava arvioida kriittisesti. Edelleenkin tarvitaan sihteereitä. Heitä vasta tarvitaankin osaston sieluksi. Hoitajien kirjaamisen käytetyn ajan määrä ei saa enää kasvaa, vaan sen pitää mieluummin vähentyä.

Liika pelaaminen on oikeasti myös ongelma ja älykännykän räplääminen ei ole välttämätön oikeutemme. Palveluja on myös oltava tarjolla kasvokkain heille, joille digipalvelut eivät ole saatavilla. 

Kehittämisvaahto ja helpot ratkaisut eivät ole aitoa kehittämistä

Kehittämistyössä olen nähnyt, miten organisaatioiden muutoksista ja kehittämisestä tulee usein jonkinlaista vaahtoa, joka kuplii organisaation pinnalla tiettyinä muotisanoina ja eräänlaisina sloganeina. Organisaatioiden muutosten äärellä on kuitenkin oltava hyvin tarkkana. On tiedettävä, mitä ollaan muuttamassa, miksi ja miten se tulee vaikuttamaan.

Kehittämistyössä olennaista on tämän ison hyvinvointialueen kokonaisuuden hahmottaminen systeeminä, jossa muutokset jossakin kohtaa vaikuttavat monella tavalla koko systeemiin; johtamiseen, rakenteisiin, kulttuuriin, yhteisöjen ilmapiiriin, yksittäiseen työntekijään ja potilaisiin/asiakkaisiin. Tehtävä ei ole ollenkaan helppo ja vaikutusten arvioinnissa täytyy olla valmiutta katsoa omien ideoiden toimivuutta todella kriittisesti.

Kehittäminen ei myöskään saa olla ylhäältä päin tiputettuja uusia yksittäisiä ohjeita, vaan ammattilaisten kuuntelemista ja heidän potentiaalinsa hyödyntämistä. Sitoutuminen työhön syntyy monesta säikeestä ja niistä on pidettävä huolta. Tärkeää on se, mistä saadaan uusia työntekijöitä, mutta vieläkin tärkeämpää on säilyttää nykyinen osaava henkilöstö. Kehittämistä ei tehdä jollekin vaan asiantuntijat kehittävät työtään itse. Tämä pätee myös potilaisiin/asiakkaisiin.

Olemme mielellämme oman elämämme luojia ja subjekteja, emme jonkun kohteita, objekteja. Itsemääräämisoikeus on valtavan tärkeä arvo.

Aluevaltuuston on asetettava rima korkealle 

Uskon palveluiden järjestämisessä myös siihen, että erilaisilla konsepteilla voidaan vastata tarpeeseen eri puolilla Keski-Suomea. Paikallisesti osataan usein parhaiten ratkoa lähellä olevia ongelmia. Näen hyvinvointialueen toisaalta paikkana yhdistää prosesseja ja nähdä potilas/asiakas kokonaisuutena ja toisaalta taitavien tiimien joukkona, jossa ammattilaiset kehittävät työtään kukin tahollaan omannäköisekseen. Aluevaltuuston on syytä olla kannatteleva rakenne osaaville ihmisille ja mahdollistaa työtään rakastavien ihmisten halu edelleen tehdä työtään. Toivon alueen toimivan hyvin tasa-arvoisesti, dialogisesti ja demokraattisesti. Inhimillisesti ja armollisesti.

Parhaimmillaan Keski-Suomen hyvinvointistrategia on luomassa oikea-aikaisia ja vaikuttavia palveluita erilaisille ihmisille, mutta myös luomassa uskoa, iloa, elinvoimaa ja vetovoimaa alueellemme. Olisi hienoa, jos aluevaltuustossa syntyisi sellainen vire, jolla maakuntamme vahvuudet ja ominaislaatu puhkeaisi vielä paremmin kukkaansa! Ja kun Keskustan listoilla olen, olkoon se sitten apila. 

Ja tähän lopuksi vielä Keskustan aluevaaliohjelman päätavoitteet, jotka osuvat ajatusteni kanssa hyvin yksiin:

  1. Jokaiseen kuntaan vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema.
  2. Parempi työarki ja työpaikka henkilöstölle.
  3. Yhdellä yhteydenotolla oikea-aikaiseen hoitoon.

Jos jaksoit lukea tämän tänne asti, sanon ensinnäkin kiitos ja toiseksi, että innostuthan aluevaaleista! Nämä tulevat nyt parinkymmenen vuoden meinaamisen jälkeen, mutta nyt se oikeasti tapahtuu ja vaalien jälkeen aluevaltuustolla on vuosi aikaa valmistella tämä maakunnallinen kokonaisuus. Toki valmisteluja on tehty jo paljon, mutta kyllä tässä on oikeasti konkreettista työtä tarjolla ja paljon.

Vaalipäivä on 23.1.2022.